Miehellä on persoonallisuushäiriö. Siitä voi lukea vaikkapa täältä: http://www.omaiset-tampere.fi/opassarja/epavakaa_persoonallisuus.pdf  . Tästä tuli puolisen vuotta sitten diagnoosi.

Mulla on ollut tänään niin paha olo. Kamalan huolissani olen hänestä. Jotenkin on saatava tätä eroa ja sen syitä taas itselleen puretuksi. Kyllä ne syyt ovat ihan oikeasti hyvin pitkälle juurikin noissa asioissa, mitkä tälle persoonallisuushäiriölle kuuluvat. Tuo opas on kuin rakkaasta Miehestäni kirjoitettu.

Tiedän, että vaadin kesällä mieheltä liikaa, kun en itse enää jaksanut olla vahva. En vaan jaksanut. Keskityin aikalailla vain itseeni. Sanoinkin hänelle, että mun pitää nyt vaan saada olla jonkin aikaa "itsekseni", kerätä itseäni. Ehkä se oli hänelle liikaa. Hän sanoo, että minä halusin eroa. Että minä käskin hänet pois. Vaikka miten koitan muistella, en sellaista heinäkuun lopulla muista tapahtuneen. Kauheaa epäillä itseään. Jos olenkin sanonut. Jos en vaan muista. Ihmeellinen epävarmuus.

Tiedän, kuulostaa oudolta ajatukselta etten muistaisi, mutta kun toinen sanoo sen niin vahvasti alkaa epäilemään itseään. Luulen, en siis tiedä todellakaan varmaksi, että tässä on nyt kyse siitä, ettei hän pystynyt kestämään minun heikkouttani, vaan otti sen aivan liian henkilökohtaisesti. Ei osannut antaa minulle tilaa, vaan tarkkaili tavallaan etäistä käytöstäni ja veti siitä vahvat johtopäätökset.

En muista olenko aiemmin kirjoittanut, enkä jaksa nyt tekstejäni alkaa lukemaan, joten mainittakoon, että väsymykseni johtui suurelta osin Miehen useista itsemurhayrityksistä, (Miehen) masennuksesta ja näihin liittyvistä asioista. Kun diagnoosi saatiin ja asiat alkoivat kulkemaan vihdoinkin parempaan suuntaan annoin tavallaan itselleni luvan olla väsynyt. Astuin taka-alalle hengähtämään. Keräämään voimia. Kyllä arkea elin mieheni kanssa kuten aiemminkin. En jaksa nyt tästä tällä erää enempää kirjoittaa.

Olisin toivonut, että hän olisi kysynyt. Olisi kysynyt, eikä olettanut. Minä luulin, että asia on OK. Ettei mun nyt hetkeen tarvitse tsempata, vaan saan vain olla. Olin kai väärässä.

Parempaan en pystynyt. Ei multa voi enempää vaatia. En edes minä itse.

Silti.  Minä olen todella surullinen, pettynyt itseeni.