Katsoin eilen telkkarista elokuvan Broidit. Se kosketti minua todella paljon. Pisti miettimään. Max Bremerin esittämässä Samissa oli ihan hirveän paljon minua. Minä olisin oikeasti voinut olla Sami. Ne ajatukset, teot, velvollisuuden tunteet, todellisen kaiken ylittävän puhtaan rakkauden kaipuu...Jos ette ole katsoneet elokuvaa, niin suosittelen, katsokaa!

Broidit kertoo pikkuveli Jonin (Aaro Vuotila) ja isoveli Samin (Max Bremer) yhteentörmäyksestä. Veljeksillä on noin 15 vuoden ikäero ja täysin erilaiset näkemykset elämästä. Joni sairastaa leukemiaa, mutta elää onnellisena Pärnussa tyttöystävänsä kanssa. Hän ei anna sairauden hankaloittaa elämäänsä, vaan pyrkii nauttimaan arjesta rauhallisessa ympäristössä. Sami taas painii oman ihmissuhteensa ja töidensä kanssa. Hän pitää Jonin ratkaisua täysin käsittämättömänä. Sami kokee velvollisuudekseen lähteä hakemaan Joni Suomeen hoitoon. Kun Joni ei suostukaan lähtemään, joutuvat veljekset punnitsemaan toinen toistensa ratkaisuja ja motiiveja.

Esa Illin ohjaamassa elokuvassa Broidit kysytään: mitä olisit valmis tekemään rakkaasi puolesta?

Jos olisi ollut mahdollista olisin elokuvan loputtua antanut Samille jättisuuren halauksen. Musta tuntui, että Sami oli mun vanha tuttu. Ystävä, jonka tunnen niiiin hyvin. Mä en muista ikinä, koskaan,  ajatelleeni kenestäkää elokuvahahmosta, että mun tekis mieli antaa sille (ainakin ensi alkuun ;) ) hellä, pehmeä suudelma. Siinä sohvalla maatessani tajusin ajattelevani, että haluaisin suudella tuota miestä. Painaa itseni ihan kiinni häneen. Haluaisin painautua sen syliin ja olla siinä turvassa.

Olisipa Sami olemassa ja osuisipa hän vielä kohdalleni tämän elämän aikana.